Ruskaswing 2011 artistit
Ruskaswingien vuoden 2011 artisteja.
Terho Keskitapio Trio
Terho Keskitapio ja taidokas kitaran soitto on tuttu yhdistelmä Ruska Swingeissä jo monen vuoden ajalta. Nykyään Terho vaikuttaa usean Oulussa vietetyn vuoden jälkeen kotikaupungissaan Rovaniemellä musiikinopettajana. Tällä kertaa Terho tuo swingeihin kokoonpanon, jossa on kovan tason lappilaislähtöistä osaamista.
Raudaskoski Twins
Raudaskoski Twins on myös ammattitaitoisten ja rutinoituneiden lappilaistaustaisten muusikoiden kokoonpano. Harri Raudaskoski loihtii tainnuttavaa twängiä kitarastaan ja veljensä Hannu valaa bassollaan perustaa.
Metronom
Useamman vuoden tauon jälkeen Ruska Swingeissä nähdään myös vieraita Murmanskista. Tästä Luoteis-Venäjän suurkaupungista on vieraiksi saatu yhtye nimeltä Metronom.
Jukka Perko
Jukka Perko on ahkerasti ulkomailla esiintyvä monipuolinen jazztaiteilija. Myös pohjoisessa Perkon monipuolista taidetta on saatu kokea useissa eri yhteyksissä. Tällä kertaa Jukka Perko esiintyy Streamline Jazztet -kokoonpanossa perjantai-iltana Pyhätunturilla Ravintola Glacierissa.
Antti Sarpila Swing Band
Ruska Swingien ensi tahdeista saakka tapahtuman taiteellisena johtajana toiminut Antti Sarpila on maamme kansainvälisesti tunnetuimpia jazz-taiteilijoita. Antti Sarpilalla on takanaan jo lähes kolmenkymmenen vuoden ura, johon liittyy esiintymisiä lukuisten jazzin legendojen kanssa sekä kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia osaamisestaan. Sarpilalle myönnettiin Jazzliiton Yrjö-palkinto vuonna 1997.
Jazz Partout
Mustalaisjazzia musettemaustein suuren eurooppalaisen jazzpersoonan belgialaissyntyisen kitaristin Django Reinhardtin sekä ranskalaisen Gus Viseurin hengessä soittava Jazz Partout on jo tuttu mutta aina yhtä odotettu vieras Ruska Swingeissä.
Milestone
Milestone on jatke kemijärveläiselle Kouri Group – yhtyeelle, jonka monikin vielä muistaa takavuosikymmeniltä. Muutamia vuosia sitten nyt jo aikuisilla miehillä syntyi ajatus siitä, että bänditoiminta olisi edelleenkin kokeilemisen arvoista. Eräänlaisena kipinänä toimi Kimmo Kourin osallistuminen Euroviisukarsintoihin 2003.
Juha Söder Quartet feat Inga Söder
Lappilaista jazzosaamista on tarjolla myös Juha Söderin nimeä kantavassa kvartetissa. Juha Söder on pitkän linjan ammattilainen, joka tunnetaan paitsi rumpusetin takaa, myös panoksestaan Suomen Jazzliiton hallituksen puheenjohtajana, josta tehtävästä hän jäi pois viime vuonna. Lisäksi Juha Söder toimi useita vuosia Lapin läänintaiteilijana, jona aikana pop- ja jazzmusiikin koulutus ja koko kulttuuri nousivat Lapissa uudelle tasolle.
AAHO
AAHO ei esittelyjä juurikaan kaipaa, vaikka esittelyn, kera vilpittömän arvostuksen, tämä herrasmiesten orkesteri ryyditettynä karismaattisella jazzlaulaja Wiola Talvikin tyttärellä Marle Mikkolalla.
Jo Stance
Jo Stance on Teppo Mäkysen ja Johanna Förstin studioprojektina alkanut yhtye,jonka livekokoonpanossa soittavat Förstin ja Mäkysen lisäksi Five Cornes Quintetin puhaltajat Timo Lassy ja Jukka Eskola.
