
Pepe Willberg on syntynyt vuonna 1946, musiikillinen ura alkoi vuonna 1962 Islanders-yhtyeessä, jonka solistiksi myöhemmin päätyi Danny. Yhtyeen hajottua Pepe siirtyi The Finnish Beatmakers -yhtyeen solistiksi. Pian bändi sai uuden nimen Jormas ja levytyssopimuksen. Yhtye teki omia versioitaan monista 60-luvun rock-hiteistä ja aluksi he esiintyivät vain englanniksi. Vuonna 1966 yhtye levytti kuitenkin ensimmäiset suomenkieliset levytykset ja jo samana vuonna levytetty Saat miehen kyyneliin oli suuri hitti. Muita tunnettuja Jormas-hittejä olivat mm. Rööperiin, Alusta mä kaiken alkaisin ja Taivas vain tietää.
Jormas hajosi vuonna 1968, ja pian perustettiin uusi yhtye Pepe & Paradise. Yhtye osasi soittaa vaativaa musiikkia, josta on näytteenä yhtyeen ensimmäinen Love Recordsille tehty soololevy Niin vähän on aikaa. Vaikeaselkoinen levy ei saanut kuitenkaan suurta kaupallista menestystä ja siksi jatkossa Paradise pysyikin enimmäkseen kevyessä pop-musiikissa. Käännöskappaleiden lisäksi yhtyeen omat miehet Pepe Willberg ja Markku Johansson sävelsivät lauluja. Paradisen suurimpia hittejä olivat mm. Elämältä kaiken sain, Sotilaat, kansat, maat, Aamu, Sinä ja minä ja Taivas itkee.
Pepe & Paradise teki viimeiset levytyksensä vuonna 1975, jonka jälkeen Pepe levytti soolona. Pepen soolomenestyksiä 70-luvun lopulla olivat mm. Hermes, uusi versio Leif Wagerin ikivihreästä elokuvasävelmästä Romanssi, Olet mulle maailmain ja Rasvis mä oon. Vuonna 1979 Pepe kiersi yhdessä Dannyn, Armi Aavikon ja Seija Paakkolan kanssa Finntastic-kokoonpanossa.
90-luvun puolessavälissä mm. Back to the sixties -tapahtuman ohessa vanhat yhtyeet Jormas ja Pepe & Paradise herätettiin joissain kokoonpanoissa henkiin. Vuosikymmenen lopussa hän oli mukana Mestarit -kokoonpanossa, johon kuuluivat hänen lisäkseen Kirka, Hector ja Pave Maijanen. Mestareiden kiertueen loppuunmyydyt konsertit Suomen suurimmissa jäähalleissa ja Helsingin Olympiastadionilla rikkoivat yleisöennätyksiä. 2000-luvulla vuorossa oli Poptenorit-kokoonpano yhdessä Fredin ja Petri Laaksosen kanssa.
Omien laulujensa lisäksi Pepe on säveltänyt myös muille artisteille. Esimerkiksi Suomen vuoden 1988 euroviisusävelmän Nauravat silmät muistetaan, Paula Koivuniemen Hetken maistoin elämää ja Näen huomiseen, Joel Hallikaisen Hyvästi voi sanoa vain kerran ja Mika Pohjosen Iltatuuli.
Vuonna 2007 ilmestyi Willbergin uusin albumi Kaukaa kaipaan sekä Kaksi ihoa, jolla Pepe Willberg laulaa Johanna Iivanaisen kanssa Olli Ahvenlahden sävellyksiä Tommy Tabermannin runoihin.
Pepe Willberg - kitara, laulu
Kari Vehkaluoto - basso
Juha Lanu - kitara
Risto Niinikoski - rummut
Matti Rantatalo - kosketinsoittimet