22. Ruskaswing Kemijärvellä ja Pyhätunturilla 9.-11.9.2010

Tai Shan

Tai ShanTai Shan on instrumentaalitrio, jonka jäsenet ovat soittaneet vuosien varrella useissa kemijärveläisissä kokoonpanoissa (Bluehouse, Wicked, X-Perience, KITE). Nykyinen Tai Shan näki päivänvalon v. 2005, ja heitti ensimmäisen keikkansa Sessio-ry:n Tapaninpäivän bileissä Mestarin Kievarissa samana vuonna. Keikalta jäänyt hyvä fiilis sai porukan jatkamaan, minkä muilta velvollisuuksiltaan ehtivät.

Kitaristi Janne Särkelä (-75) aloitti kitaran soiton 5.6.1989. Hän muistaa päivän, jolloin ensimmäinen oma kitara lunastettiin postista. Esikuvikseen hän nimeää Deep Purple-yhtyeen legendaarisen Richie Blackmoren ylitse muiden. Muita ovat esim. Joe Satriani ja Gary Moore. Perheellinen ja työssäkäyvä kitarataituri käy bändiharjoituksissa Kemijärvellä nykyisestä asuinpaikastaan Kemistä.

Tällä kertaa basson varressa esiintyvä Markus Jakola (-62) syttyi musiikille jo ”naskalina”, Beatlesin soidessa taustalla ja sulkapallomailan toimiessa kitarana. Soittoharrastus alkoi 70- luvun puolivälissä, isän ostettua pojalle haitarin. Viimeisten noin viidentoista vuoden ajan on pääasiallisena soittimena ollut kitara. ” Mukava on kuitenkin taas palata basson kimppuun, kun sitäkin tuli silloin nuorempana soitettua. Ikään kuin ympyrä olisi sulkeutunut.” Päätyökseen kuvataiteita Kemijärvellä opettava basisti tekee musiikkia kotistudiossaan, jossa myös Tai Shan harjoittelee.

Rumpujen soiton lisäksi Jorma Tabell (-74) soittaa myös lyömäsoittimia ja vastapainoksi harrastaa kirjoittamista ja lukemista. Alkuperäisenä innoittajana musiikin saralla sai v.1986 kunnian olla itse Jon Bonham Led Zeppelinistä. Hänen soittonsa sai aikaan jotain, joka oli jo n. 3-vuotiaana ilmennyt kattiloiden paukuttamisena kapustoilla. Tärkein vaikuttaja on kuitenkin Rushin Neil Peart ja muut tulevat kaukana perässä. ”J” suosii soitossaan vähän keveämpää tatsia, koska ei sanojensa mukaan jaksa lyödä lujempaakaan.

Tai Shan esittää sekä omia biisejä, että covertaa lainamateriaalin parissa. Yhtyeen musiikkia on vaikea lokeroida johonkin tiettyyn genreen. Ruskaswingin keikkasetti sisältää monenlaisia tunnelmia esim. kitaravetoisesta rockista progemaisiin kuvioihin, bluesin ja jazzin tummia sävyjä unohtamatta.