Antti Sarpila (s.1964) RuskaSwing-festivaalien taiteellinen johtaja, on yksi harvoja kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoitamme. Vaikka asuukin Suomessa, esiintyy hän jatkuvasti solistina ympäri maailmaa.
Sarpila on ollut maailmankuulun amerikkalaisen jazzmuusikon Bob Wilberin oppilas 1980-luvulla. Wilber taas asui ja opiskeli nuoruudessaan 1940-luvulla legendaarisen Sidney Bechetin luona. Näistä perintötekijöistä on lähtöisin Sarpilan kiinnostus ja kunnioitus jazzin traditioita kohtaan. Sarpilan tavoitteena on omalla persoonallisella tavallaan yhdistellä jazzin alkuvaiheiden mestareilta (Louis Armstrong, King Oliver, Jelly Roll Morton, Bix Beiderbecke, Coleman Hawkins, Duke Ellington, Lester Young, Benny Goodman, Artie Shaw, Johnny Hodges, Jack Teagarden, Bobby Hackett, Ben Webster, ja Charlie Parker vain joitakin mainitaksemme) imemänsä vaikutteet, joista syntyvää musiikkia Sarpila kutsuu nimellä "classic jazz". Yhteistyö Bob Wilberin kanssa, joka edelleen jatkuu tiiviinä, huipentui 1988 "Tribute to Benny Goodman" konserttiin Carnegie Hallissa, New Yorkissa, jossa Sarpila esiintyi Bob Wilber Big Bandin solistina. Sarpila on esiintynyt toistamiseen tässä maineikkaassa konserttisalissa kesällä 2000 Swedish Swing Society yhtyeen kanssa.
Sarpila on uransa aikana myös esiintynyt lukuisilla jazzfestivaaleilla sekä yksittäisissä konserteissa eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, jopa Australiassa asti. Sarpila on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt soittaa sellaisten jazzin mestareiden kuin Howard Alden, Doc Cheatham, Wild Bill Davison, Buddy DeFranco, Vic Dickenson, Jon Faddis, Panama Francis, Terry Gibbs, Al Grey, Bob Haggart, Scott Hamilton, Jake Hanna, John Henrics, Milt Hinton, Linda Hopkins, Peanuts Hucko, Lillette Jenkins, Thad Jones, Roger Kelloway, Dave McKenna, Wynton Marsalis, Red Mitchell, Joe Newman, Bucky Pizzarelli, Scott Robinson, Marshal Royal, Zoot Sims, Dick Wellstood, Frank Wess, Joe Wilder, Phil Woods, Trummy Young, Glenn Zottola kanssa sekä vierailla mm. sellaisten maailmakuulujen orkestereiden kuin Count Basie Orchestra, Metropole Orchestra, Dutch Swing College Band solistina.
Antti Sarpilalla on oma yhtyeensä Antti Sarpila Swing Band joka vietti 20-vuotisjuhliaan keväällä 2002 julkaisemalla kymmenennen levynsä ja järjestämällä suuren juhlakonsertin. Tämän konsertin taltiointi on julkaistu dvd-videona "Antti Sarpila Swing Band 20th Anniversary Concert" live at Finlandia Hall (ASDVD-201), joka on Suomen ensimmäinen jazzkonsertti dvd-video. Loppusyksystä 2003 Antti Sarpila Swing Band järjesti laajan "Swinging Christmas" -kiertueen, joka toi svengaavan pikkujoulun Suomen joka kolkkaan. Tämän lisäksi Sarpila vierailee useiden pienyhtyeiden, big bandien ja sinfoniaorkestereiden solistina. Suomen Jazzliitto on myöntänyt 1997 Antti Sarpilalle arvostetun "Yrjö" -palkinnon ja Classic Jazz ry "Louis Armstrong" palkinnon 1996.
Antti Sarpila on julkaissut toistakymmentä levyä omalla nimellään. Viimeisimpiä on "Portraits of Jazz by Antti Sarpila" (ASCD-20). Bob Wilberin kanssa Sarpila on levyttänyt kuudesti - New Yorkissa, Tukholmassa, Lontoossa, Bernissä (mukana mm. Byron Stripling, John Allred, Mark Shane, Phil Flanigan, Joe Ascione), Hampurissa ja Floridassa (mukana mm. Dick Hyman, Dan Barrett, Peter Appleyard, Ed Metz Jr.). Sen lisäksi Hampurissa, Nagel-Heyer Records levy-yhtiölle, Sarpila on levyttänyt jo kuusi kertaa amerikkalaisten huippujazzmuusikoiden (mm. Ralph Sutton, Jack Lesberg, Bill Allred, Oliver Jackson, Butch Miles, Harry Allen, Jon-Erik Kellso, Ken Peplowski, Allan Vache, Randy Sandke) kanssa. Ruotsissa Sarpila on ollut mukana useissa eri levytyksissä (mm. Swedish Swing Society live in New York, Swedish Jazz Salutes USA live at Carnegie Hall, Tribute to Benny Goodman with Sandviken Big Band). Sarpilan taitoja jazzmuusikkona on tarvittu sen lisäksi noin 50 eri levyllä.
Hans Westerbergin toimittama Antti Sarpila bio-/discografia "The Swinging Beginning" ilmestyi keväällä 1999. Tässä kirjassa on Risto Ennekarin kirjoittama biografia osuus ja Hans Westerbergin keräämä tiedosto kaikista Antti Sarpilan levytyksistä ja tietoon tulleista radiolähetyksistä sekä tv-ohjelmista vuosilta 1980-1998. Kirjan yhteydessä on samanniminen cd-levy, joka on koottu tärkeimmistä äänityksistä Antti Sarpilan uran varrelta.
Uusin solisti Antti Sarpila Swing Bandillä on suomalaisen musiikin "raskaan sarjan painija" Eino Grön. Yhteisellä levyllä kuullaan ikivihreitä sävelmiä. Levy julkaistiin syyskuun lopulla 2004.
Marras-Joulukuussa 2004 Antti Sarpila Swing Band toi jälleen kerran joulusävelmät swing-versioina eri puolille Suomea. Tällä kertaa vierailijoina oli Eino Grön, jonka samettiset tulkinnat joulumelodioista tuovat tuulahduksen Bing Crosbyn, Frank Sinatran ja Nat King Colen ikivihreistä esityksistä, sekä Johanna Iivanainen ja Pentti Lasanen.